MIKÄ MH?

MOTIVOIVA HAASTATTELU - VAIKUTTAVAA VUOROVAIKUTUSTA

 

Miten saada potilas/asiakas (myöhemmin potilas) sitoutumaan hoitoon ja toteuttamaan hänen tarvitsemansa elintapamuutokset? Ne ovat tämän päivän hoitotyön haasteita oli kyse sitten ylipainosta, tupakoinnista, diabeteksesta, päihdeongelmasta, liikunnan lisäämisestä jne.

 

Motivoiva haastattelu antaa konkreettisia keinoja potilaan ja hoitohenkilökunnan päivittäisiin vuorovaikutustilanteisiin, jolloin potilas siirtyy muutoksen kohteesta muutoksen tekijäksi.

 

Motivoivan haastattelun avulla

• potilaan oma muutosmotivaatio voimistuu

• sitoutuminen ja hoitoon osallistuminen lisääntyy

• potilaan ja ammattilaisten tuntema stressi vähenee

• potilas ottaa vastuuta omasta terveydestään

• saadaan aikaan merkittäviä vaikutuksia elintapoihin

• hoitotulokset paranevat.

 

Tapa kommunikoida

Motivoivalla haastattelulla pyritään herättämään potilaan oma muutosmotivaatio hänen omista lähtökohdistaan käsin, jolloin hän onnistuu muuttamaan elintapojaan/terveyskäyttäytymistään todennnäköisemmin ja tehokkaammin kuin perinteisellä terveysneuvonnalla tai tavanomaisella ohjauksella. Vuorovaikutuksen perustana ovat potilaskeskeisyys, halu kuunnella ja auttaa painostamisen tai syyllistämisen sijaan. Keskeistä menetelmässä on oikeanlainen henki/asenne - potilaan hyväksyntä ja autonomian kunnioittaminen, yhteistyö, myötätunto ja empatia sekä potilaan omien ratkaisujen etsiminen suorien ohjeiden ja neuvojen antamisen sijaan.

 

TIESITKÖ ETTÄ...


Motivoiva haastattelu syntyi 1980-luvun alussa keskusteluista, joita amerikkalainen psykologi William Miller kävi sapattivuotensa aikana Bergenissä, Hjellestad-klinikan nuorten päihdeterapeuttien kanssa. Nämä esittivät Millerille joukon pulmallisia asiakastapauksia, joihin Miller ehdotti vaihtoehtoisia ratkaisuja.  Ensimmäisen artikkelin aiheesta Miller julkaisi 1983.


Käytännön kokemusten lisäksi Millerin artikkeli pohjautui  Carl Rogersin (1959) asiakaskeskeiseen ja terapeutin empatiaa, aitoutta ja lämpöä korostavaan työskentelytyyliin sekä sellaisiin sosiaalipsykologisiin teorioihin kuin Leon Festingerin dissonanssiteoria (1957) ja Daryl Bemin (1967) itsehavaintoteoria.


Kirjallisuutta aiheesta